YESin yrittäjyyskasvatuksen ystäväkirjassa esitellään Mikkelin lukio. Lukion opiskelijoille on tarjolla yrittäjyyskursseja ja teemaopintoja, ja moneen kurssiin sisältyy yhteistyötä työelämän kanssa. Uutena tapana toteuttaa teemaopintoja on Projektiviikko, jossa myös opiskelijat pääsevät suunnittelemaan kurssisisältöjä.

Onko meidän lukiossa yrittäjyyskursseja?

Meillä on Mikkelin lukiossa kaksi valinnaista yrittäjyyskurssia. Lukion omalla suositulla kurssilla Yrittäjyys ja yritys Suomessa käsitellään yrittäjyyttä sekä sisäisenä toimintamallina että liiketoiminnallisena osana yhteiskuntaa. Työtapana on portfolio-opiskelu, jossa opiskelija kehittää omasta liike-ideastaan yrityksen. Kurssiin sisältyy myös yrityskäyntejä seutukunnalla toimiviin yrityksiin.

Toinen yrittäjyyskurssi, Taloudellisen tiedotustoimiston tuottama verkkokurssi Myynti, markkinointi ja kaupallistaminen järjestetään ensimmäistä kertaa kevätlukukaudella 2018.

Tavoitteena tuleville lukuvuosille on, että tarjoamme myös muita TAT:n verkkokursseja Mikkelin lukion opiskelijoille ns. hybridi-opetuksena, eli siinä hyödynnetään sekä opettajan lähiopetusta että verkko-opiskelua.

Näkyykö meidän lukiossa yrittäjyyskasvatus myös muissa oppiaineissa?

Kyllä, monilla kursseilla tehdään yhteistyötä sekä korkeakoulujen että paikallisen elinkeinoelämän kanssa. Esimerkiksi biologian opiskelijat vierailevat säännöllisesti Islab-laboratoriossa, kemian opiskelijat tekevät tutustumisretkiä jatko-opintoihin liittyen ja psykologian syventävillä kursseilla tehdään vierailuja alan yrittäjien luo.

Viime syksynä äidinkielen opettajat järjestivät kokonaisen lukutaitoon ja kirjallisuuteen liittyvän teemapäivän, jossa opiskelijat tutustuivat eri ammattilaisten avulla kieleen ja kirjallisuuteen.

Näiden lisäksi meillä on lukuisia muita eri kursseihin kytkettyjä kokonaisuuksia, jotka lisäävät opiskelijoiden tietoutta työelämässä tarvittaviin tietoihin ja taitoihin.

Maksullisuus
Maksuton
Kesto / Laajuus
Muu

Valtakunnallinen YES ry
info[at]yesverkosto.fi

Kuvaus

Tutustu lisää

https://yesverkosto.fi/mikkelin-lukiossa-opiskelijat-paasevat-ideoimaan-kurssisisaltoja-ja-opettajat-tutustuvat-tyoelamaan

Ota yhteyttä

Valtakunnallinen YES ry
info[at]yesverkosto.fi

Maksullisuus
Maksuton
Kesto / Laajuus
Muu